Esimerkkejä
30-luvulla rakennettu 1 ½-kerroksinen OK-talo
Taloa oli useaan otteeseen remontoitu, viimeisin remontti oli 80-luvulla tehty kylpyhuone/kodinhoitohuone kellarikerrokseen. Talo oli vuokrattu neljähenkiselle perheelle. Kellarikerroksessa oli pesutilojen lisäksi makuuhuoneita ja lämmin varasto. Vuokralla olleen perheen lapset ja äiti alkoivat oireilemaan hengitystieinfektioita melko pian muuton jälkeen. Lyhyessä ajassa yhdellä lapsista puhkesi astma, eikä hän voinut olla kellarikerroksessa lainkaan saamatta kohtausta.
Talossa tehtiin syksyllä -02 hometutkimus ilmasta, josta löytyi jonkin verran sädesientä. Sädesieni-itiöt olivat tutkimuksen perusteella alakerran makuuhuoneessa, joka oli täysin kuiva paikka. Ennen rakenteiden avaamista, vuokran antaja kutsui homekoirat paikalle, koska mitään kosteusvaurioon viittaavaa ei silmämääräisesti näkynyt.
Koirat näyttivät homeen kylpyhuoneen ja saunan välisestä seinästä, mikä oli kellarikerroksen aivan toisella puolella kuin makuuhuone, jonka ilmatilasta itiöt olivat löytyneet. Asiakas luotti koiriin ja avasi koirien näyttämän seinän. Seinästä löytyi massiivinen homekasvusto. Kosteus oli mennyt seinän sisään joko vajaavaisen vesieristyksen seurauksena suihkun puolelta tai saunan puolelta paneelin takaa puuttuvan ilmaraon takia. Vuokranantaja oli tyytyväinen, ettei alkanut purkamaan väärää huonetta ilmanäytteen perusteella. Todennäköisesti homeitiöt olivat leijuneet ilmavirran mukana huoneesta toiseen ovien ollessa auki ja näin näytteen tulos vääristi vaurion paikan.
Korjauksen jälkeen vuokralaiset ovat palanneet asumaan myös alakertaan, ja ovat olleet terveitä.
70-luvulla rakennetun betonielementtikerrostalon asunto
Nuori pariskunta ja koiranpentu muuttivat vuokralle 30-vuotta vanhaan kerrostaloasuntoon. Hyvin pian muuton jälkeen rouva alkoi sairastaa jatkuvia poskiontelo- ja silmätulehduksia. Samaan aikaan koiranpennulla oli 4 kertaa uusiva virtsatietulehdus ja lopulta steriili niveltulehdus. Kun tautikierteestä ei näyttänyt tulevan loppua, kutsuttiin homekoirat paikalle.
Koirat näyttivät homeen sekä keittiön että kylpyhuoneen ilmastointikanavasta. Kun asiaa alettiin tutkia, todettiin, ettei niitä ollut talon 30-vuotisen historian aikana kertaakaan putsattu. Kanavien seinämien vahvasta moskakerroksesta otettiin näytteet ja tutkimuksissa osoittautui, että niissä oli sienikasvustoja, mutta ei riittäviä määriä toimenpiteitä varten. Tämän seurauksena ilmastointikanavat kuitenkin puhdistettiin.
Puhdistuksen jälkeen oireet rouvassa ja koirassa katosivat.
Todettiin, että elimistö ei aina usko ihmisen laatimia homeitiöiden pitoisuus raja-arvoja toimenpiteiden tekemisen osalta. Toiset oirehtivat jo hyvinkin pienistä määristä, toiset taas kestävät isojakin homepitoisuuksia oirehtimatta.
60-luvulla rakennettu yksikerroksinen OK-talo
Pariskunta oli ostanut talon 90-luvun lopulla. Kauppaa tehdessä oli tehty hometutkimus ilmasta, joka oli näyttänyt niin pieniä määriä itiöitä, ettei se johtanut jatkokäsittelyyn. Ennen kauppaa edelliset omistajat olivat remontoineet talosta pienen kosteusvaurion kylpyhuoneesta.
Asuttuaan talossa hetkenaikaa rouva alkoi saamaan outoa ihottumaa sekä etenkin öisin hengen ahdistusta. Taloa tutkittiin, mutta ulospäin ei näkyviä kosteusvaurioita ollut, ilmatutkimuksissa oli edelleen pieniä määriä homeitiöitä. Paikallinen terveystarkastaja ehdotti kutsumaan homekoiran vaurion paikallistamiseksi.
Koirat näyttivät talon keskeltä WC:n ja makuuhuoneen ns. kuivan seinän. Seinässä ei näkynyt kummallakaan puolella ulospäin mitään kosteusvaurion merkkejä, eikä seinän sisällä mennyt vesiputkia. Asiakas kuitenkin aukaisi seinän ja sieltä löytyi massiivinen homekasvusto. Kasvuston aiheuttaja oli vanha, edellisissä remonteissa sisäpuolelta tukittu ilmastointiputki. Putkeen pääsi välikatolta kylmää ilmaa, joka kondensoi kosteutta seinän rakenteissa olleisiin villoihin. Kondensoitunut vesi riitti kasvattamaan seinän väliin runsaan homekasvuston.
Seinän korjauksen jälkeen rouva on ollut terveenä.
70-luvulla rakennettu 1 ½-kerroksinen rinneratkaisu OK-talo
Viisihenkinen perhe osti OK-talon 90-luvun lopulla. Ostettaessa taloon teetettiin kuntokartoitus sekä hometutkimus laskeuma-testillä. Sillä hetkellä kaikki näytti hyvältä ja puhtaalta.
Kun perhe oli asunut talossa jonkin aikaa, alkoivat perheen äiti ja lapset sairastella erilaisia hengitystietulehduksia. Vajaa parivuotta muutosta, puhkesi astma perheen nuorimmalle lapselle. Tässä vaiheessa näkyi talon tietyissä pinnoissa merkkejä, että kaikki ei ole kunnossa. Perhe otti yhteyttä Homekoira Teamiin, joka tuli paikalle kesällä -02.
Koirien tullessa paikalle, niistä näki heti eteisessä, että ne saivat vainun homeesta. Molemmat koirat näyttivät 1 ½-kerroksisen rakennuksen välipohjan talon keskeltä. Yläkerrasta ne näyttivät haukkumalla ja raapimalla vaurioituneen kohdan lattiasta (useasta kohdasta n.5 m alalta) ja alakerrasta ne näyttivät saman alueen haukkumalla ylöspäin katonrajaan.
Koirien käynnin jälkeen perhe otti yhteyttä kosteus- ja homevaurioita selvittäviin ammattilaisiin. Koirien näyttämät kohdat avattiin ja todettiin välipohjan puisten kantavien rakenteiden olevat täysin mädäntyneet ja homeessa. Syynä todennäköisesti maakosteus, jota rinneratkaisutalon eristyksiä rakentaessa ei oltu tarpeeksi otettu huomioon.
Seurauksena perhe purki talokaupan kesällä -03.
60-luvulla rakennetut koulu- ja päiväkoti
Koulussa ja päiväkodissa työntekijät oirehtivat erilaisia hengitystietulehduksia. Oli tiedossa, että rakenteissa on kosteusvaurioita ja mittauksissa oli ollut erilaisia määriä orgaanista kasvustoa. Tarkoituksena oli remontoida koko talokompleksi (3 rakennusta) kerralla kuntoon, mutta koska kaikkien vaurioiden paikallistaminen oli ongelmallista, kunta päätti käyttää homekoiraa helpottamaan paikallistamistyötä.
Koirat löysivät joka rakennuksesta useita vauriokohteita. Kohdat laitettiin pohjakuviin muistiin ja kosteus- ja homeongelmia korjaavat ammattilaiset jatkoivat asian hoitamista. Kaikista koirien näyttämistä paikoista löytyi kosteusvaurio, useimmat rakennusvirheistä johtuvia.
Kunta kutsui koirat vuodenkuluttua 'jälkitarkastukseen'. Silloin mentiin läpi koirien vuosi sitten ilmoittamat, korjatut paikat. Kaikki oli puhdasta, paitsi yksi kohta huoneesta, josta koirat olivat näyttäneet kaksi kohtaa. Toinen oli korjattu ja epäilty koiran näyttäneen toinen väärin. Nyt koira merkkasi uudelleen korjaamatta jätetyn paikan.
Kunta ja erityisesti koulun ja päiväkodin työntekijät olivat tyytyväisiä uuteen tilanteeseen. Todennäköisesti kaikki vauriokohdat tuli nyt korjattua, koska ihmisten oirehtimiset ovat loppuneet. Varmasti uusitulla ilmanvaihdolla on myöskin asiaan vaikutusta.
70-luvulla rakennettu koulurakennus
Yksikerroksisen koulurakennukset opettajat oirehtivat erilaisia hengitystietulehduksia. Epäily homeongelmasta on, mutta tutkimuksia ei ole tehty. Asian eteenpäin viemiseksi paikalle kutsutaan homekoirat tutkimaan muutama luokka, jossa eniten oireillaan.
Koirat ilmoittavat osasta luokista ulkoseinän ja lattian saumakohtia. Koirien käynnin jälkeen kohteen tutkii kuntotarkastuksia tekevä alan ammattilainen. Hän totesi rakennuksen alapohjan tuuletustilan ilmanvaihdon olevan puutteellinen, jolloin ilmankosteus nousi mikrobeille suotuisaksi. Alapohjassa oli massiivinen mikrobikasvusto.
1912-rakennettu kerrostaloasunto
Perhe osti 90-luvun lopulla vanhasta arvostetusta kivitalosta asunnon. Asunnossa tiedettiin ostettaessa olevan keittiön vanhojen putkien vuotaneen. Ennen muuttoa keittiö purettiin kokonaan ja tehtiin uusi tilalle. Samalla keittiön vanhoista eristemateriaaleista otettiin näytteet, koska putkivuoto oli kastellut niitäkin. Kaikista näytteistä löytyi sädesientä. Sädesienen levinneisyyttä ei tarkasti tutkittu, vaan huolehdittiin paikkojen hyvästä kuivatuksesta.
Jonkin ajan kuluttua muutosta alkoivat perheen lapset oireilla hengitystieinfektioin. Paikalle kutsuttiin homekoirat tarkistamaan onko asunnossa vielä aktiivisessa tilassa olevaa sädesientä.
Koirat näyttivät hometta keittiön allaskaapin ja astianpesukoneen alta, eli samasta kohtaa missä vanha putkivuoto oli ollut. Kaapistot purettiin pois ja koirat kutsuttiin uudelleen paikallistamaan vauriokohtaa. Kävi ilmi, että kasvusto oli jo edellisessä keittiössä olleen astianpesukoneen alla olevassa pahvista tehdyssä 'kaukalossa'. 'Kaukalo oli pahvista kaukaloksi taitettu ja pietty vedenpitäväksi. Pikeys oli todennäköisesti siirroissa rikkunut ja kosteus oli päässyt pahviin. Sädesieni oli saanut siitä hyvän kasvualustan ja niinpä ongelma oli jäänyt remontin jälkeen muhimaan ns. irtokalusteeseen.
Perhe pääsi ongelmasta vaihtamalla kaukalon ja samalla astianpesukoneen uuteen. Näin koirat auttoivat perhettä selvittämään ongelman lähteen, eikä turhaan tarvinnut alkaa purkamaan enempää rakenteita.
70-luvulla rakennettu yksikerroksinen OK-talo
Sisarukset olivat perineet vanhemmiltaan yksikerroksisen OK-talon. Mietittiin toisen sisaruksen muuttoa taloon, mutta aikaisempien vuosien kokemus talossa puhjenneista jatkuvista hengitystieinfektioista mietitytti. Päätettiin kutsua homekoira tarkistamaan tilannetta.
Koirat merkkasivat hometta talon jokaisen huoneen ulkoseinän ja lattian rajasta. Koirien käynnin jälkeen sisarukset kutsuivat kosteus- ja homeongelmia kartoittavat ammattilaiset tutkimaan talon. Kävi ilmi, että rakennusvaiheessa talon laatan alle ajettu maa-aines oli vääränlaista. Se imi kapillaarisesti kosteuden talon ympäriltä laatan alle. Tästä johtuen laatan alusta oli märkä ja siellä oli homekasvustoa, jonka koirat laatan reunan ja seinän välisestä raosta vainusivat.
80-luvun 1 ½ OK-talo
Nuori perhe oli ostanut hyväkuntoisen OK-talon suositulta alueelta. Talo oli nätisti ja avarasti vasta remontoitu, eikä minkäänlaisia vauriojälkiä ollut näkyvissä. Talon alakerta oli maan alla 'kellarissa'. Asuttuaan 3 viikkoa uudessa talossaan, perhe alkoi epäillä, että kaikki ei ole kunnossa. Etenkin saunoessaan he tunsivat saunassa pistävää, epämiellyttävää hajua. Perhe kutsui paikalle homekoirat saadakseen selvyyttä asiaan.
Koirat merkkasivat talon yläkerrasta seinän, jossa ikkuna tuli miltei lattiaan asti. Kohdassa maa ulkopuolella oli miltei ikkunan alareunan kanssa samalla tasolla. Alakerrasta koirat merkkasivat kahden huoneen lattioista useita kohtia. Perhe muutti talosta pois samana päivänä evakkoon. Kun taloa sitten alettiin tutkimaan ammattilaisten toimesta, todettiin alakerran lattian olevan kokonaan sädesienen saastuttama (useita huoneita ja saunatilat). Lisäksi alakerran kaikki ulkoseinät olivat kosteat ja useiden homesukujen kasvualustana. Yläkerrasta koirien näyttämästä kohdasta löytyi lattiasientä sekä useita homesukuja. Tällä hetkellä yritetään kaupan purkua ja prosessi on vielä kesken.
90-luvulla rakennettu julkinen rakennus
Alle kymmenen vuotta vanha iso julkinen 'kivirakenteinen' toimisto- ym. käytössä oleva rakennus oli ollut jo useiden kosteusvauriokorjausten kohteena ennen homekoirien tuloakin. Työntekijöiden terveysoireet eivät kuitenkaan olleet loppuneet eikä uusia vauriokohteita oltu saatu paikallistettua. Koirat tutkivat osan rakennusta ja merkkasivat 17 paikasta hometta. Kaikista koirien merkkaamista kohdista otettiin materiaalinäytteet. 15 kohdasta otetusta näytteestä löytyi riittävä määrä mikrobeja tai antinobakteereita, jolloin oli syytä olettaa tilassa kosteus- ja homevaurio. Kahdesta kohdasta otetuista näytteistä löytyi vain niukasti kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja, jolloin ei voitu osoittaa kohteessa olevan homevauriota.
Kun kohteeseen tehtiin vuoden päästä uusintatutkimus, koirat näyttivät näistä kahdesta kohdasta toisen samoin kuin edellisellä kerralla ja toinen oli levinnyt laajemmalle. Osa korjauksista oli onnistunut, eivätkä koirat enää reagoineet niihin. Osassa edellisiä näyttöjä koirat näyttivät korjattujen kohtien reunat, eli ei oltu korjattu vaurioita tarpeeksi laajalta alueelta. Yhdessä kohdassa koirat olivat edellisellä kerralla olleet 'liian kiinnostuneita huoneen ilmasta' ja se oli merkitty pohjakuviin mutta ei raporttiin aktiivisena näyttönä. Uusintatutkimuksessa koirat merkkasivat huoneesta selvästi aktiivisen homekasvuston. Kohteen korjaaminen jatkuu edelleen.
2002 valmistunut yksikerroksinen OK-talo
Nuoripari osti valmiin juuri valmistuneen OK-talon, jota oli rakennettu noin kaksi vuotta. Siinä ei oltu keritty vielä asua lainkaan. Kun pariskunta muutti taloon, he huomasivat heti, että talossa on isoja ongelmia. He ottivat kosteus- ja homevauriokorjauksiin erikoistuneen ammattilaisen kartoittamaan talon tilanteen. Kun ongelmia löytyi ja ilmanäytteen tulokset olivat huolestuttavia, ammattilainen suositteli kutsumaan homekoirat kartoittamaan koko talon, että saataisiin kaikki vauriot korjattua kerralla. Samalla selvisivät talon kaikki ongelmat heti, mikä oli tärkeää, koska asuntokauppa riitaantui ja asiaa selvitellään edelleen oikeudessa.
Koirat löysivät homekasvustoja mm. ulko-ovien kynnysten alta, kosteiden tilojen seinistä ja lattioista, ilmastointiputkien läpivienneistä sekä ulkoseinien ja lattian rajakohdista. Vaurioiden syyksi selvisi pääasiassa huolimaton työ ja selkeät rakennusvirheet. Kun korjaukset oli tehty, koirat kävivät uusintatarkastuksella talossa, todeten sen nyt puhtaaksi.
Nuoripari muutti uuteen taloonsa asumaan ja odottelemaan joskus selviävää oikeuden päätöstä korjaustöiden ym. kustannuksista.
54-rakennettu kerrostalo
Pariskunta peri arvostetusta vanhasta kivirakenteisesta kerrostalosta kalliilta alueelta kaksion. He laittoivat huoneiston vuokralle. Pian tuli valituksia huoneiston huonosta ilmanlaadusta ja alettiin selvittämään mistä se voisi johtua. Otettiin ilmanäytteet ja pintakosteusmittaukset, jolloin todettiin homeitiöitä olevan ilmassa runsaasti, mutta mistään ei löydetty vauriokohtaa.
Kun koirat kutsuttiin paikallistamaan vauriokohtaa, se löytyi olohuoneen sisäseinästä, täysin odottamattomasta kohdasta. Kävi ilmi, että seinän toisella puolella oli naapurin kylpyhuone, jossa oli ollut kosteusvaurio, joka oli pinnallisesti korjattu. Se oli kuitenkin kerinnyt ajan saatossa levitä naapurin puolelle. Taloyhtiö alkoi tutkimaan asiaa. Tiedossa ei ole kuinka asia on edennyt.
70-luvun betonielementtikerrostalo
Asukas oli jo aikaisemmassa työpaikassaan altistunut homeelle. Muuttaessaan vuokralle kerrostaloasuntoon, hän alkoi saamaan miltei heti hengitystieoireita sekä ihottumaa. Tiedossa oli, että kylpyhuoneen lattiaviemäröinnin vuotaminen ja sen aiheuttama kosteusvaurio oli korjattu muutamaa vuotta aikaisemmin. Kylpyhuone oli remontoitu hyvin ja sinne oli asennettu hyvä suihkukaappi.
Kun koirat tulivat asuntoon, ne merkkasivat asunnon kaikki ulkoseinät (paitsi parvekeseinää), sekä kylpyhuoneen ympäristön eteisestä ja keittiöstä. Ne eivät merkanneet korjatusta kylpyhuoneesta mitään.
Vuokrasuhde purettiin ja asukas etsii uutta puhdasta asuntoa homekoirien avulla.
50-luvulla rakennettu 1 ½-kerroksinen OK-talo
Perhe osti -90-luvun puolessa välissä kohtuullisessa kunnossa olevan purueristeisen OK-talon. Ostotilanteen jälkeen kävi ilmi, että talon katto oli vuotanut vuosia. Samalla selvisi, että talo oli ollut ennen myyntiä muutaman vuoden lämmittämättä.
Uudet ostajat olivat pintaremonttia tehdessään huomanneet kuistin olevan aivan mätä. Kun se oli korjattu, alkoivat perheen terveysongelmat. Sisäilmamittauksissa löytyi useita homelajeja sekä sädesientä. Selkeitä vesivahingon jälkiä ei päällepäin näkynyt missään. Tässä vaiheessa otettiin yhteyttä homekoiriin vaurioiden paikallistamiseksi.
Koirat merkkasivat tutkituilta alueilta useita eri kohtia seinistä ja lattioista. Kaikista kohdista otettiin materiaalinäytteet ja niistä löytyi pääasiassa sädesientä sekä sekalainen määrä eri homesukuja. Kohteet korjattiin ja ne tarkastettiin homekoirilla. Koirat eivät enää merkanneet korjattuja kohtia, mutta merkkasivat joidenkin kohtien reunoilta uusia alueita. Näistä otettiin materiaalinäytteet ja todettiin sädesienen levinneen korjatun alueen reunoille.
Koirat ovat käyneet kohteessa nyt useampia kertoja, ja sädesieni näyttää vallanneen rakennuksen miltei kauttaaltaan. Kun yksi aktiivinen kohta korjataan, aktivoituu vanha lepotilassa ollut kasvusto lähellä. Sama tilanne on tullut esiin useissa pururakenteisissa kohteissa. Jos puru on kastunut yhdestä kohdasta ja siihen on tullut kasvusto, se on rihmastoilla levinnyt koko yhtenäiseen purualaan. Puru ei välttämättä haise millekään, se on aivan kuivaa ja näyttää täysin uudelta ja puhtaalta. Siitä huolimatta se saattaa olla pahoin homerihmaston saastuttama.
2002 valmistunut OK-talo
Talo oli itse rakennettu ns. pitkästä tavarasta. Vesivahingon jälkiä ei ollut missään, mutta pieni tunkkaisen haju häiritsi perhettä. Kukaan perheestä ei oireillut. Homekoirat kutsuttiin paikalle selvittämään tunkkaisen hajun lähdettä.
Koirat merkkasivat talosta useita ikkunan alustoja, wc:n lavuaarin viemärin kohdan sekä yhden kiintokomeron sokkelitilan ulkoseinän puolelta.
Kun paikkoja alettiin aukomaan ja tutkimaan tarkemmin, huomattiin, että ikkunoiden alta löytyi selkeät kosteusvauriot. Syitä oli kaksi. Ensinäkin rakentaessa oli säästetty ja ostettu ns. II-laadun ikkunat. Niistä puuttui ulkopuolelta silikonit, jolloin vesi pääsi lasin ja karmin välistä valumaan ikkunan pokan alareunaan ja siitä alas seinän väliin. Toinen syy oli ikkunan pellityksen virheellinen asennus. Ikkunapeltien sivureunat olivat sivukarmilautojen päällä eikä alla. Rakentaessa pellin reunan ja pystylaudan väliin oli laitettu tiivistys, mutta ajan saatossa se oli pettänyt. Tästä johtuen vesi oli päässyt reunalautaa pitkin valumaan seinän väliin.
WC:n vaurion syyksi paljastui rakennusaikana valuun jätetty lauta, joka oli pitänyt vesiputkia valun aikana suorassa. Nähtävästi harjaterästangot olivat loppuneet kesken, eikä niitä kiireessä oltu keritty hakemaan lisää. Kun valu oli kovettunut, lautaa ei enää saatu siitä irti, vaan se oli katkaistu ja jätetty sinne. Ajan saatossa laudan pohjasorassa oleva pää oli alkanut mätänemään ja aiheutti sieltä käsin asuntoon homeongelman.
Kiintokomeron takana olevan ongelman aiheuttajaksi paljastui ulkoseinässä olevan ulkovesijohtoputken kondenssivesi. Kupariputkea ei oltu eristetty kunnolla, jolloin kondenssivesi oli päässyt kastelemaan villoja putken alta seinän sisästä.
Kun kohdat oli korjattu, lähti talosta myös hajuongelma.
70-luvun OK-talo
Perhe oli ostanut vuosi sitten OK-talon. Ensimmäisenä talvena oli tullut epämääräisiä sairasteluita, jotka oli laitettu muuton, uuden ympäristön, päiväkodin ja koulun piikkiin. Kesä oli mennyt hyvin runsaan tuulettamisen kanssa. Kun syksy tuli, sairasteluoireet palasivat muutamassa viikossa koko perheelle. Mielessä alkoi itämään, josko sairasteluiden syy löytyisikin asunnosta.
Homekoirat näyttivät asunnon joka huoneesta ylöspäin katosta / seinien yläosista (kun koira näyttää ylöspäin, se näyttää hajun tulevan itseään korkeammalta. Vaurio voi silloin olla joko katossa tai seinissä korkeammalla).
Talossa oli alun perin ollut tasakatto, joka oli muutettu harjakatoksi muutama vuosi takaperin. Kun asiaa tutkittiin, todettiin, että uusi katto oli tehty suoraan vanhan huopakaton päälle. Katto oli uusittu vuotokohtien takia, mutta vanhoja vaurioita ei oltu korjattu, vaan jätetty uuden katon alle. Homekasvusto oli vanhan huopakaton alla olevissa eristeissä. Kasvusto ja vanhat eristeet olivat täysin kuivia, mutta lähettivät runsaasti itiöitä asuintiloihin.
Yläpohjaremontti oli iso ja hankala operaatio, mutta sen seurauksena perheen terveystilanne on parantunut huomattavasti.
90-luvun alun rivitaloasunto
Nuoripari vauvan kanssa oli ostanut ensiasunnon halutulta asuinalueelta. Muutaman kuukauden asuttuaan perheen äiti ja vauva alkoivat saada jatkuvia tulehdustauteja. Vauvalla oli jatkuvasti jonkinlainen hengitystieinfektio päällä ja sitä jouduttiin kuljettamaan sairaalassa ensiavun kautta kun se ei saanut henkeä. Äidillä oli jatkuva nuha, poskiontelo- ja silmätulehdus päällä.
Saadakseen selvyyttä asiaan, homekoirat tilattiin tutkimaan asunto. Koirat merkkasivat asunnon koko takapihan puoleisen seinän alaosan ja lattian rajan. Lisäksi ne merkkasivat keittiön lieden kohdalta ylöspäin ja tuulikaapista ulko-oven kynnyksen kohdan.
Pariskunta otti yhteyttä homekoiraraportin kanssa taloyhtiön isännöitsijään, joka kävi mittaamassa pintakosteusmittarilla paikat ja totesi, ettei asunnossa ole kosteusongelmaa. Sen jälkeen he ottivat yhteyttä paikalliseen terveystarkastajaan, joka otti näytteet koirien näyttämistä kohdista. Kaikista laboratorionäytteistä löytyi erilaisia mikrobikasvustoja sekä kosteusvaurioindikaattorisukuja. Taloyhtiö alkoi terveystarkastajan raportin perusteella tutkimaan asuntoa tarkemmin.
Todettiin että takapihan puolella valumavedet valuvat suoraan sokkeliin, eivätkä salaojat olleet kunnossa. Lisäksi kukkapenkki oli sokkelissa kiinni ja sokkeli oli hyvin matala. Talon katon räystäät olivat miltei olemattomat, eikä niissä ollut rännejä. Kaikki yhdessä johti siihen, että vesi pääsi ja jäi sokkelin juurelle. Niinpä kosteus oli noussut seinän alarakenteisiin, joissa oli paha kosteus- ja homevaurio.
Keittiössä näytön aiheutti liesituulettimen ulosmenoputken kondenssivesi. Putkea ei oltu eristetty kylmässä yläpohjassa, joten talvella se kondensoi kosteutta yläpohjan villoihin. Kun yläpohjaan mentiin katsomaan, villat olivat tummuneen laajalta alalta putken läpiviennin ympäriltä.
Tuulikaapin ulko-oven kynnyksen alta löytyi eristämätön kylmäsilta, joka oli aiheuttanut homekasvuston kynnyksen alle.
Vauriokohdat korjattiin ja remontti laajeni myös rivitalon muihin asuntoihin, joista löytyi vastaavia ongelmia.
Remontin takia asukkaat joutuivat evakkoon, mutta asunto saatiin kuntoon.