Esimerkkitapauksia 2

 

*****

80-luvun 1 ½ OK-talo

Nuori perhe oli ostanut hyväkuntoisen OK-talon suositulta alueelta. Talo oli nätisti ja avarasti vasta remontoitu, eikä minkäänlaisia vauriojälkiä ollut näkyvissä. Talon alakerta oli maan alla 'kellarissa'. Asuttuaan 3 viikkoa uudessa talossaan, perhe alkoi epäillä, että kaikki ei ole kunnossa. Etenkin saunoessaan he tunsivat saunassa pistävää, epämiellyttävää hajua. Perhe kutsui paikalle homekoirat saadakseen selvyyttä asiaan.

Koirat merkkasivat talon yläkerrasta seinän, jossa ikkuna tuli miltei lattiaan asti. Kohdassa maa ulkopuolella oli miltei ikkunan alareunan kanssa samalla tasolla. Alakerrasta koirat merkkasivat kahden huoneen lattioista useita kohtia. Perhe muutti talosta pois samana päivänä evakkoon. Kun taloa sitten alettiin tutkimaan ammattilaisten toimesta, todettiin alakerran lattian olevan kokonaan sädesienen saastuttama (useita huoneita ja saunatilat). Lisäksi alakerran kaikki ulkoseinät olivat kosteat ja useiden homesukujen kasvualustana. Yläkerrasta koirien näyttämästä kohdasta löytyi lattiasientä sekä useita homesukuja. Tällä hetkellä yritetään kaupan purkua ja prosessi on vielä kesken.

*****

90-luvulla rakennettu julkinen rakennus

Alle kymmenen vuotta vanha iso julkinen 'kivirakenteinen' toimisto- ym. käytössä oleva rakennus oli ollut jo useiden kosteusvauriokorjausten kohteena ennen homekoirien tuloakin. Työntekijöiden terveysoireet eivät kuitenkaan olleet loppuneet eikä uusia vauriokohteita oltu saatu paikallistettua. Koirat tutkivat osan rakennusta ja merkkasivat 17 paikasta hometta. Kaikista koirien merkkaamista kohdista otettiin materiaalinäytteet. 15 kohdasta otetusta näytteestä löytyi riittävä määrä mikrobeja tai antinobakteereita, jolloin oli syytä olettaa tilassa kosteus- ja homevaurio. Kahdesta kohdasta otetuista näytteistä löytyi vain niukasti kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja, jolloin ei voitu osoittaa kohteessa olevan homevauriota.

Kun kohteeseen tehtiin vuoden päästä uusintatutkimus, koirat näyttivät näistä kahdesta kohdasta toisen samoin kuin edellisellä kerralla ja toinen oli levinnyt laajemmalle. Osa korjauksista oli onnistunut, eivätkä koirat enää reagoineet niihin. Osassa edellisiä näyttöjä koirat näyttivät korjattujen kohtien reunat, eli ei oltu korjattu vaurioita tarpeeksi laajalta alueelta. Yhdessä kohdassa koirat olivat edellisellä kerralla olleet 'liian kiinnostuneita huoneen ilmasta' ja se oli merkitty pohjakuviin mutta ei raporttiin aktiivisena näyttönä. Uusintatutkimuksessa koirat merkkasivat huoneesta selvästi aktiivisen homekasvuston. Kohteen korjaaminen jatkuu edelleen.

 

*****

2002 valmistunut yksikerroksinen OK-talo

Nuoripari osti valmiin juuri valmistuneen OK-talon, jota oli rakennettu noin kaksi vuotta. Siinä ei oltu keritty vielä asua lainkaan. Kun pariskunta muutti taloon, he huomasivat heti, että talossa on isoja ongelmia. He ottivat kosteus- ja homevauriokorjauksiin erikoistuneen ammattilaisen kartoittamaan talon tilanteen. Kun ongelmia löytyi ja ilmanäytteen tulokset olivat huolestuttavia, ammattilainen suositteli kutsumaan homekoirat kartoittamaan koko talon, että saataisiin kaikki vauriot korjattua kerralla. Samalla selvisivät talon kaikki ongelmat heti, mikä oli tärkeää, koska asuntokauppa riitaantui ja asiaa selvitellään edelleen oikeudessa.

Koirat löysivät homekasvustoja mm. ulko-ovien kynnysten alta, kosteiden tilojen seinistä ja lattioista, ilmastointiputkien läpivienneistä sekä ulkoseinien ja lattian rajakohdista. Vaurioiden syyksi selvisi pääasiassa huolimaton työ ja selkeät rakennusvirheet. Kun korjaukset oli tehty, koirat kävivät uusintatarkastuksella talossa, todeten sen nyt puhtaaksi.

Nuoripari muutti uuteen taloonsa asumaan ja odottelemaan joskus selviävää oikeuden päätöstä korjaustöiden ym. kustannuksista.

*****

54-rakennettu kerrostalo

Pariskunta peri arvostetusta vanhasta kivirakenteisesta kerrostalosta kalliilta alueelta kaksion. He laittoivat huoneiston vuokralle. Pian tuli valituksia huoneiston huonosta ilmanlaadusta ja alettiin selvittämään mistä se voisi johtua. Otettiin ilmanäytteet ja pintakosteusmittaukset, jolloin todettiin homeitiöitä olevan ilmassa runsaasti, mutta mistään ei löydetty vauriokohtaa.

Kun koirat kutsuttiin paikallistamaan vauriokohtaa, se löytyi olohuoneen sisäseinästä, täysin odottamattomasta kohdasta. Kävi ilmi, että seinän toisella puolella oli naapurin kylpyhuone, jossa oli ollut kosteusvaurio, joka oli pinnallisesti korjattu. Se oli kuitenkin kerinnyt ajan saatossa levitä naapurin puolelle. Taloyhtiö alkoi tutkimaan asiaa. Tiedossa ei ole kuinka asia on edennyt.

*****

70-luvun betonielementtikerrostalo

Asukas oli jo aikaisemmassa työpaikassaan altistunut homeelle. Muuttaessaan vuokralle kerrostaloasuntoon, hän alkoi saamaan miltei heti hengitystieoireita sekä ihottumaa. Tiedossa oli, että kylpyhuoneen lattiaviemäröinnin vuotaminen ja sen aiheuttama kosteusvaurio oli korjattu muutamaa vuotta aikaisemmin. Kylpyhuone oli remontoitu hyvin ja sinne oli asennettu hyvä suihkukaappi.

Kun koirat tulivat asuntoon, ne merkkasivat asunnon kaikki ulkoseinät (paitsi parvekeseinää), sekä kylpyhuoneen ympäristön eteisestä ja keittiöstä. Ne eivät merkanneet korjatusta kylpyhuoneesta mitään.

Vuokrasuhde purettiin ja asukas etsii uutta puhdasta asuntoa homekoirien avulla.

*****

 

 

 

 Copyright 2002-2006 Homekoira Team Oy