| Uusi Rovaniemi -lehdessä 02/04 julkaistu artikkeli
Leksa, Vani ja Dee haistavat homeen
Leena Talvensaari
Englanninspringerspanieleilla Leksalla, Vanilla ja Deellä on tarkka ja lahjomaton vainu. Ne on usein kutsuttu apuun silloin, kun rakennuksessa epäillään olevan hometta, mutta homevauriota ei osata paikallistaa. Homekoira haistaa homeen ja osoittaa yleensä myös sen sijainnin. Iloisille luppakorville homeen etsiminen käy leikistä, mutta koirien omistajille harrastus on muuttunut työksi. Vesilahdella Tampereen lähellä asuvat Taina ja Jouni Lamminmäki pyörittävät Suomen ainoaa homekoirayritystä, Homekoira Teamia. Yritys on vasta parin vuoden ikäinen, mutta koiria pariskunta on harrastanut pienen ikänsä. Homekoirien koulutuksen Lamminmäet aloittivat viitisen vuotta sitten. Lamminmäet miettivät, mikseivät englanninspringerspanielit eli enkut voisi haistaa myös hometta, kun viranomaiset käyttävät niitä jopa pommikoirina. "Enkut ovat hyviä metsästyskoiria, sillä niillä on tarkka nenä ja sitkeyttä etsiä kohdetta. Nämä ominaisuudet ovat olennaisia myös homeen etsimisessä", Jouni Lamminmäki selittää. Aluksi Lamminmäet kouluttivat koiriaan lahottajasienellä, mutta pian myös heidän kotikuntansa Lempäälän terveystarkastaja alkoi uskoa asiaan. Hän ryhtyi toimittamaan Lamminmäille homeita, joita asunnoista yleisimmin löytyy ja jotka ovat ihmisille vaarallisia. Koirien oppimista Lamminmäet testasivat kohteissa, joista hometta oli jo löytynyt.
Koirien koulutus on vaativaa ja pitkäjänteistä työtä, mutta se on tuottanut tulosta. Homekoiratiimillä on nyt takanaan noin 350 keikkaa, ja koirat ovat osoittautuneet erittäin luotettaviksi. Hometta on aina löytynyt niistä kohteista, jotka koirat ovat merkanneet. Toisaalta jos koirat eivät ole löytäneet rakennuksesta hometta, ei sitä tiettävästi ole löytynyt myöhemminkään. Oikein koulutetut koirat ovat työssään lahjomattomia. "Koira saa aina kiitoksen, löysipä se hometta tai ei. Sen takia koiran ei tarvitse bluffata vain ollakseen mieliksi", Taina Lamminmäki sanoo. Homekoira haistaa homeen huoneilmasta. Kun koira viedään suljettuun tilaan, se ottaa vainua ilmasta ja tietää jo ensimmäisen kierroksen jälkeen, onko tilassa hometta vai ei. Jos hometta on, koira pyrkii maavainulla paikallistamaan sen mahdollisimman tarkasti. Taina ja Jouni Lamminmäki pitävät tärkeänä, että myös asiakkaat näkevät, milloin koira tekee löydöksen. Sen vuoksi Lamminmäkien koirat "merkkaavat" löydöksensä haukkumalla ja raapimalla. "Jokaisella keikalla on mukana vähintään kaksi koiraa. Kun yksi koira tekee löydöksen, se varmennetaan aina toisella koiralla."
Homekoirien apua on käytetty kodeissa, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Yleisin lähtökohta työkeikalle on se, että asukkaiden tai työntekijöiden epämääräinen oirehtiminen on aiheuttanut home-epäilyjä. Home on ehkä jo todettukin sisäilmanäyttein, mutta sitä ei ole osattu paikallistaa. "Koira pystyy paikallistamaan homeen ilman purkutöitä, mikä tietysti säästää rahaa. Toisaalta home piileskelee joskus niin omituisissa paikoissa, ettei ihminen niistä arvaisikaan etsiä", Jouni Lamminmäki kertoo. Homekoiria käytetään myös kuntotarkastuksien yhteydessä ja kiinteistökaupoissa, kun rakennuksen homeettomuus halutaan varmistaa. Samoin koirat voivat tutkia kosteusvaurion laajuutta, kun sellainen on jo löytynyt. Koiria on käytetty myös "jälkitarkastajina", kun kosteusvaurioremontti on tehty. Jouni ja Taina Lamminmäki korostavat, että heidän tiiminsä työ loppuu homevaurioiden paikallistamiseen. Koira tai sen omistajatkaan eivät pysty kertomaan homevaurion syytä tai sen vakavuutta. Koirien merkkauksen jälkeen asiakkaiden on syytä ottaa yhteyttä kosteus- ja homevaurioita hoitaviin ammattilaisiin. Usein kuntotarkastaja saattaakin olla mukana jo siinä tilanteessa, kun koirat tekevät työtään.
Lamminmäet koirineen ovat tehneet töitä eri puolilla Suomea. Homeongelmien kanssa painiskelevat ovat löytäneet yrityksen internetistä tai kuulleet siitä tuttaviltaan. Nykyään yhä useampi asiakas kääntyy Lamminmäkien puoleen kunnallisen terveystarkastajan vinkistä. Rovaniemelläkin homekoiratiimi on käynyt neljä kertaa neljässä eri kohteessa. Lamminmäiltä on kuitenkin turha udella, mitä kohteet ovat olleet. Heillä on vaitiolovelvollisuus eivätkä he kerro asiakkaidensa tietoja eteenpäin. Lamminmäkien kenneliin kuuluu nykyään neljä homekoiraa. Heidän vanhin homekoiransa Kata viettää jo mukavia eläkepäiviä kotona, kun taas sen jälkikasvu työskentelee innokkaasti. Ykköskoiran vastuuta kantaa Katan poika Leksa. Sen rinnalla työskentelevät Vani ja Tipi. Tiimin nuorimmainen on Dee, oppipoika, jonka koulutus on vielä kesken.
Homekoira Teamin nettisivut löytyvät osoitteesta www.homekoira.com.
Copyright 2002-2006 Homekoira Team Oy
|